Charonin halkaisija on noin 1 100 km, ja se löydettiin vuonna 1978. Sen pintaa analysoitiin yksityiskohtaisesti vasta vuonna 2015, NASA:n New Horizons -tehtävän ansiosta, joka paljasti jään peittämän maailman.
Tämä parannettu värikuva Kharonista on otettu NASAn New Horizons -luotaimella 14. heinäkuuta 2015. Se yhdistää sinisiä, punaisia ja infrapunakuvia korostaakseen pintojen ominaisuuksien vaihteluita. Vaikka Kharonin väripaletti on vähemmän monipuolinen kuin Pluton, pohjoisen napaseudun punertava alue, nimeltään Mordor Macula, on erityisen silmiinpistävä. Kharonin halkaisija on 1 214 kilometriä, ja kuva näyttää yksityiskohtia 2,9 kilometrin tarkkuudella.
Hiilidioksidin äskettäinen löytö on merkittävä. Tämä kaasu, joka on elintärkeä maapallon elämälle, voi viitata siihen, että samankaltaisia prosesseja on tapahtunut Charonilla. Lisäksi tätä kuuta on pitkään pidetty perustavanlaatuisena kohteena Kuiperin vyöhykkeen tutkimisessa.
CO2:n havaitseminen ei ole merkityksetöntä. Tutkijat ovat pitkään yrittäneet ymmärtää, miten nämä elementit ovat muodostuneet tällä etäisellä alueella. Silvia Protopapa, tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja, huomauttaa, että Charonin pinta voi olla sekoitus vesijäätä ja hiilijäätä.
Toinen kemiallinen elementti on havaittu Charonilla: vetyperoksidi. Maapallolla käytetty sen antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi desinfiointiaineena, sen esiintyminen tällä kuulla voi viitata siihen, että sen pintaa muokkaavat ulkoiset tekijät.
Erityisesti auringon ultraviolettisäteet, jotka voivat aiheuttaa kemiallisia muutoksia, sekä aurinkotuuli, joka kuljettaa varautuneita hiukkasia, voivat muuttaa Charonin koostumusta. Nämä elementit osoittavat dynaamista vuorovaikutusta avaruusympäristön ja tämän jäisen kuun pinnan välillä.
Nämä löydöt tuovat uusia elementtejä aurinkokunnan jääkappaleiden ymmärtämiseen. Tutkijat pitävät Charonia ikkunana kaukaisten maailmojen kehitykseen. James Webb -teleskoopin havainnot valaisevat myös Kuiperin vyöhykkeen kohteiden muodostumisolosuhteita. Jos nämä löydöt vahvistuvat, ne voivat määritellä uudelleen ymmärryksemme taivaankappaleiden alkuperästä.
Mikä on vetyperoksidi ja mikä on sen rooli avaruusympäristössä?
Vetyperoksidi (H2O2) on kemiallinen yhdiste, joka koostuu kahdesta vetyatomista ja kahdesta happiatomista. Maapallolla sitä käytetään yleisesti desinfiointiaineena ja valkaisuaineena sen antibakteeristen ja hapettavien ominaisuuksien vuoksi. Ulkoavaruuden kontekstissa sen havaitseminen taivaankappaleilla, kuten Charonilla, viittaa monimutkaisiin kemiallisiin prosesseihin.
Avaruudessa vetyperoksidi voi muodostua ultraviolettisäteiden ja aurinkotuulen energisten hiukkasten aiheuttamien kemiallisten reaktioiden seurauksena. Nämä ulkoiset tekijät voivat aiheuttaa orgaanisen ja epäorgaanisen aineen muutoksia kuiden ja planeettojen pinnalla.
Vetyperoksidin esiintyminen Charonilla viittaa siten dynaamiseen ja kehittyvään pintaan, joka altistuu ympäristövaikutuksille, jotka voivat vaikuttaa sen kemialliseen koostumukseen ja geologiseen historiaan.
Mikä on hiilidioksidi ja miksi se on tärkeä taivaankappaleiden tutkimuksessa?
Hiilidioksidi (CO2) on väritön ja hajuton kaasu, joka koostuu yhdestä hiiliatomista ja kahdesta happiatomista. Maapallolla sillä on keskeinen rooli elämän kiertokulussa elävien olentojen hengityksen tuotteena ja kasvihuoneilmiön avainkomponenttina, joka säätelee planeettamme lämpötilaa.
Astrofysiikan yhteydessä CO2:n havaitsemisella muilla taivaankappaleilla, kuten Charonilla, on tärkeitä vaikutuksia ymmärrykseemme näiden kaukaisten maailmojen ympäristöolosuhteista ja geologisista prosesseista.
Hiilidioksidin esiintyminen Kuiperin vyöhykkeen kohteilla, kuten Charonilla, voi viitata monimutkaiseen muodostumis- ja kehityshistoriaan. Tämä kaasu yhdistetään usein biologisiin prosesseihin maapallolla, mutta sen havaitseminen kylmissä ja etäisissä ympäristöissä viittaa myös vaihtoehtoisiin kemiallisiin mekanismeihin, jotka voivat liittyä aurinkokuntamme alkuperäiseen protoplanetaariseen kiekkoon.
Siksi hiilidioksidin tutkiminen Charonilla ja muilla taivaankappaleilla voi tarjota vihjeitä planeettojen muodostumisesta sekä aurinkokuntamme alkuvaiheiden vallitsevista olosuhteista.