Marylandin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että nämä matelijat käyttävät sakkulustaan matalataajuisten värähtelyjen havaitsemiseen. Mutta mitä tämä löytö todella paljastaa?
Sakkulus, sisäkorvan rakenne, yhdistetään yleensä tasapainoon. Kuitenkin tutkimuksen tulokset osoittavat, että gekkojen kohdalla se täyttää toisenkin tehtävän: se havaitsee taajuuksia 50:stä 200 Hz:iin. Tämä värähtelykyky mahdollistaa niiden vuorovaikutuksen ympäristönsä kanssa uudella tavalla. Niiden kuuloaisti täydentyy hienovaraisella maan värähtelyjen aistimisella.
Tutkimus, joka on julkaistu Current Biology -lehdessä, herättää monia kysymyksiä selkärankaisten aistijärjestelmien evoluutiosta. Tutkijat korostavat, että tämä kyky ei rajoitu vain gekkoihin. Muutkin matelijat, kuten liskot ja käärmeet, saattavat myös viestiä värähtelysignaalien avulla.
Sakkuluksen ympärillä tehdyt löydöt tarjoavat paremman ymmärryksen selkärankaisten sopeutumisesta maalle. Ne viittaavat monimutkaisempiin kuulojärjestelmiin kuin aiemmin oletettiin.
Lopuksi, tutkijat pohtivat, voisiko tämä aistikanava olla olemassa myös nisäkkäillä. Tämä voisi lopulta tarjota uusia näkökulmia ihmisten kuulo-ongelmiin.
Mikä on sakkulus ja miten se toimii?
Sakkulus on pieni ontelo selkärankaisten sisäkorvassa. Sen päätehtävä on auttaa tasapainon ylläpitämisessä havaitsemalla pään liikkeitä ja asennon muutoksia. Se on herkkä värähtelyille ja painovoimalle.Gekkojen kohdalla sakkulus menee tämän tehtävän yli. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että se voi havaita matalataajuisia värähtelyjä, 50:stä 200 Hz:iin. Tämä aistikyky mahdollistaa gekkojen signaalien havaitsemisen ympäristössään, kuten maaperän liikkeet.
Nämä löydöt viittaavat siihen, että sakkuluksella saattaa olla samanlainen tehtävä muillakin matelijoilla. Se paljastaa ikivanhan yhteyden aistijärjestelmien evoluutiossa, erityisesti eläimillä, jotka ovat kehittyneet vesielämästä maalle.