a) Eteläisen pallonpuoliskon mantereiden konfiguraatio noin 90 miljoonaa vuotta sitten eteläisten meripihkasivustojen kanssa: Otway (vihreä risti), Tupuangi (keltainen risti) ja Pine Island (punainen risti).
b) Ligniittikerros hiilimuodostuman yläpuolella porauspaikalla PS104_20 (merkitty merenpohjan syvyys).
c) Puristetut ja ilmakuivat ligniittipalat.
d) Hiekkaa muistuttava meripihka (kuva: V. Schumacher, Alfred Wegener Institute).
e) Valokuva mikroskoopilla meripihkapalasta, jossa on mikro-inkluusioita (todennäköisesti kuoren jäänteitä) ligniitti-meripihkasiirtymässä.
f) ja g) Valokuvat mikroskoopilla meripihkapaloista, joissa näkyy patologisen hartsivirran merkkejä. Mittakaava d–g: 50 μm.
b) Ligniittikerros hiilimuodostuman yläpuolella porauspaikalla PS104_20 (merkitty merenpohjan syvyys).
c) Puristetut ja ilmakuivat ligniittipalat.
d) Hiekkaa muistuttava meripihka (kuva: V. Schumacher, Alfred Wegener Institute).
e) Valokuva mikroskoopilla meripihkapalasta, jossa on mikro-inkluusioita (todennäköisesti kuoren jäänteitä) ligniitti-meripihkasiirtymässä.
f) ja g) Valokuvat mikroskoopilla meripihkapaloista, joissa näkyy patologisen hartsivirran merkkejä. Mittakaava d–g: 50 μm.
Tämä poikkeuksellinen löytö valaisee aikakautta, jolloin valkoinen maanosa oli täynnä runsasta biodiversiteettiä, kaukana nykyisestä jääautiosta. Meripihka, joka löydettiin vuonna 2017, on peräisin Pine Islandinlahden merenpohjasedimenteistä. Se on ajoitettu 90 miljoonaa vuotta sitten, mikä todistaa, että Kretakautena ilmasto oli huomattavasti lämpimämpi.
Kasvifossiilit olivat jo aiemmin viitanneet muinaisten metsien olemassaoloon Antarktikassa. Mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun puun hartsin fossiloitumisesta muodostunut meripihkanäyte on löydetty tältä mantereelta. Tämä fossiilinen materiaali on arvokas arkisto: se vangitsee orgaanista ainetta ja säilyttää viitteitä kadonneesta ekosysteemistä. Hyönteiset, itiöt tai kuoren palaset voivat paljastaa muinaisen elämän salaisuuksia.
Analysoidut palaset, vaikka ne ovatkin pieniä, ovat mahdollistaneet lauhkean metsäympäristön rekonstruoinnin, jota hallitsivat havupuut. Nämä puut käyttivät hartsia suojautuakseen hyökkäyksiltä, kuten tuholaisilta tai tulipaloilta. Alfred Wegener -instituutin tutkijat jatkavat analyysejaan ymmärtääkseen tätä ekosysteemiä paremmin. He toivovat löytävänsä merkkejä elämästä tai merkittävistä tapahtumista, kuten tulipaloista.
Tämä löytö muistuttaa, että Antarktika ei aina ole ollut elinkelvoton maa. Se kutsuu tarkastelemaan Maan historiaa uudessa valossa. Meripihkan perusteellinen analyysi voisi tarjota tärkeitä tietoja menneestä ilmastosta ja ekosysteemien sopeutumisesta äärimmäisiin olosuhteisiin.
Mitä fossiilinen meripihka on ja miksi se on niin arvokasta?
Meripihka on fossiloitunutta hartsia, jota tuottavat tietyt puulajit, pääasiassa havupuut. Alun perin tämä hartsi toimi luonnollisena suojana ulkoisia uhkia, kuten tuholaisia tai haavoja vastaan. Ajan myötä tämä hartsi kovettui ja hautautui sedimenttikerrosten alle, muuttuessaan kiinteäksi ja läpikuultavaksi aineeksi.Tämä materiaali on erityisen arvokasta tutkijoille sen roolin vuoksi "aikakapselina". Kun hartsi valuu, se voi vangita kasvien palasia, itiöitä, hyönteisiä ja jopa mikro-organismeja. Nämä sisällykkeet ovat poikkeuksellisen hyvin säilyneitä, tarjoten suoran näkymän kaukaisten aikojen elämään ja ekosysteemeihin, joihin usein ei pääse muilla tavoin.
Meripihkan löytäminen on harvinaista, ja sen säilyminen riippuu erityisistä olosuhteista. Hartsin on oltava nopeasti sedimenttien tai veden peitossa, jotta se ei hajoa ultraviolettisäteiden ja hapen vaikutuksesta. Antarktikassa löydetyt palaset ovat poikkeuksellisen laadukkaita, mikä viittaa nopeaan hautautumiseen todennäköisesti suomaiseen ympäristöön. Tämä löytö auttaa ymmärtämään paremmin muinaisia lauhkeita metsiä ja niiden ekologisia vuorovaikutuksia. ```