Kuvituksen asennus
Välimerellä tsunamiuhka on todellinen: tutkijat arvioivat, että on olemassa merkittävä todennäköisyys, että tällainen tapahtuma iskee sen rannoille seuraavien 30 vuoden aikana. Näiden riskien paremman ennakoimisen vuoksi on ratkaisevan tärkeää ymmärtää historiallisten tsunamien alkuperä.
CNRS:n Maa & Universum -tutkimusryhmä (katso laatikko) on keskittynyt aikakauden merkittävimpään tapahtumaan: Amorgoksen tsunamiin 9. heinäkuuta 1956. Suuren maanjäristyksen laukaisema, jonka magnitudi arvioitiin olevan 7.2 ja 7.8 välillä, se aiheutti aaltoja, jotka saavuttivat jopa 20 metriä joillakin Kreikan rannoilla, aiheuttaen huomattavia vahinkoja. Kuitenkin sen tarkka lähde oli tähän asti mysteeri, sillä aikakauden seismologiset verkostot eivät olleet mahdollistaneet tapahtuman tarkkaa paikallistamista.
Ratkaistakseen tämän mysteerin tutkijat toteuttivat kaksi laajamittaista merentutkimuskampanjaa vuosina 2022 ja 2023: AMORGOS-22 ja AMORGOS-23. Ranskan merentutkimuslaiva Europe oli heidän käytössään, ja he käyttivät huipputeknologioita merenalaisen Santorini-Amorgos-viiltojärjestelmän tutkimiseen, jossa maanjäristys oli arvioitu tapahtuneeksi.
Laivan anturit mahdollistivat ensin koko viiltojärjestelmän kartoittamisen, paljastaen upeita jyrkänteitä, jotka muodostavat todellisia merenalaisia kallioita, joiden korkeuserot ulottuvat useisiin satoihin metreihin. Tutkimusta tarkennettiin myöhemmin kahdella edistyneellä merenalaisella laitteella: AUV IdefX, joka teki ultra-tarkan metriikkakartoituksen jyrkänteistä, ja HROV Ariane, joka mahdollisti niiden systemaattisen visuaalisen tutkimisen sen mukana tuomien kameroiden avulla.
Tämä huolellinen metodologia tuotti tulosta: tutkijat löysivät kiistattomia todisteita äskettäisestä muuntelusta Amorgoksen murtuman juurella, joka on vaikuttava merenalainen maastonmuoto, joka kohoaa yli 700 metriä korkeaksi. HROV Arianelta kerätyt lukuisat valokuvat ja videot mahdollistivat kolmiulotteisten digitaalisten mallien luomisen fotogrammetrian avulla, paljastaen vuonna 1956 tapahtuneen maanjäristyksen aiheuttaman murtuman laajuuden.
Mitat ovat vaikuttavia: maanjäristys aiheutti merenpohjan siirtymisen 9–16 metriä, mikä on verrattavissa maapallon suurimpiin rekisteröityihin maanjäristyksiin. Tämä löytö viittaa siihen, että tämä tektoninen liike olisi ollut riittävä yksinään tuottamaan vuonna 1956 havaittuja valtavia aaltoja, kyseenalaistaen aiemmin suosittua hypoteesia merenalaisesta maanvyörymästä.
Tämä tutkimus, joka julkaistiin Communications Earth & Environment -lehdessä, osoittaa, että on nyt mahdollista tunnistaa ja tutkia merenalaisia maanjäristysten jälkiä useita vuosikymmeniä niiden tapahtumisen jälkeen. Työ jatkuu erityisesti Sylvain Palagonian (EDSFA, Géoazur, Côte d'Azurin yliopisto) väitöskirjan ja ANR AMORGOS -projektin (2025-2030) puitteissa, jotka auttavat tarkentamaan ymmärrystämme Välimeren itäosien seismisistä ja tsunami-riskeistä.
Lisätietoja:
Large seafloor rupture caused by the 1956 Amorgos tsunamigenic earthquake, Greece.
Commun Earth Environ 5, 663 (2024).
https://doi.org/10.1038/s43247-024-01839-0