Lapedon lapsi, jonka jäänteet löydettiin Portugalista kallionkoloista, esittää ainutlaatuista yhdistelmää fyysisiä piirteitä. Hänen korostunut leukansa muistuttaa nykyaikaisia ihmisiä, kun taas lyhyet ja tanakat jalat ovat kuin neandertalilaisten. Tämä morfologinen mosaiikki on tehnyt hänestä tärkeän tutkimuskohteen ymmärtääksemme näiden kahden lajin välisiä vuorovaikutuksia. Kuitenkin jäänteiden tarkka datointi on osoittautunut haasteeksi, johtuen luiden saastumisesta ja aikakauden teknologisista rajoituksista.
Innovatiivinen datointi vanhalle mysteerille
Ensimmäiset radiokarbondatointiyritykset, jotka tehtiin useita vuosikymmeniä sitten, antoivat epätarkkoja tuloksia, vaihdellen 20 000 ja 26 000 vuoden välillä. Nämä epävarmuudet johtuvat näytteiden saastumisesta juurilla ja muilla orgaanisilla aineilla. Näiden esteiden kiertämiseksi tutkijat käyttivät innovatiivista tekniikkaa, jota kutsutaan yhdisteisiin spesifiseksi radiokarbondatoinniksi (CSRA). Tämä menetelmä kohdistuu harvinaiseen aminohappoon, hydroksiproliniin, jota esiintyy lähes yksinomaan luukollageenissa, mikä takaa luotettavat tulokset.Tämän lähestymistavan ansiosta tiimi pystyi määrittämään, että Lapedon lapsi eli noin 25 830 ja 26 600 vuotta eaa, eli noin 28 000 vuotta sitten. Tämä tarkka datointi vahvistaa, että lapsi kuului gravettien kulttuuriin, aikakauteen, jolloin nykyaikaiset ihmiset ja neandertalilaiset elivät rinnakkain Euroopassa. Tutkijat havaitsivat myös, että tietyt hautaamiseen liittyvät elementit, kuten hiili ja peuraeläinten luut, olivat vanhempia kuin lapsi, mikä viittaa hautauskäytäntöihin.
Tämä teknologinen edistysaskel avaa uusia näkökulmia arkeologialle. CSRA-menetelmä vähentää saastumisriskit, jolloin voidaan tarkasti datata huonosti säilyneitä näytteitä, kuten Lapedon lapsen jäänteitä. Sitä voitaisiin soveltaa muihin esihistoriallisiin kohteisiin, tarjoten selkeämmän kuvan muinaisten väestöjen liikkeistä ja vuorovaikutuksista. Näin ollen tämä löytö ei ainoastaan ratkaise useita vuosikymmeniä vanhaa arvoitusta, vaan myös avaa tietä tuleville tutkimuksille evolutiivisesta menneisyydestämme.
Valoa lajien välisiin vuorovaikutuksiin
Lapedon lapsen löytö on ollut avainasemassa ymmärtäessämme nykyaikaisten ihmisten ja neandertalilaisten välisiä risteytyksiä. Löydön aikaan tällaisen sekoittumisen ajatus oli kiistanalainen, koska geneettisiä todisteita puuttui. Nykyään DNA-analyysit ovat vahvistaneet, että nämä vuorovaikutukset todella tapahtuivat, jättäen jäljen nykyaikaisten väestöjen genomiin, joka sisältää 1-3 % neandertalilaista DNA:ta. Lapedon lapsi edustaa näin ollen käännekohtaa ihmisen evoluution historiassa.Lapsen morfologiset piirteet, kuten lyhyet jalat ja korostunut leuka, havainnollistavat onnistunutta hybridisaatiota näiden kahden lajin välillä. Nämä piirteet viittaavat siihen, että näiden liittojen jälkeläiset olivat elinkelpoisia ja hyvin sopeutuneita ympäristöönsä. Tämä löytö vahvistaa ajatusta siitä, että neandertalilaiset eivät vain hävinneet, vaan he ovat myös vaikuttaneet nykyaikaisten ihmisten geneettiseen perintöön, erityisesti Euroopassa.
Lopuksi tämä tutkimus korostaa innovatiivisten tieteellisten menetelmien merkitystä vanhojen löytöjen uudelleenarvioimisessa. Yhdisteisiin spesifisen radiokarbondatoinnin kaltaisten tekniikoiden avulla tutkijat voivat nyt tutkia kysymyksiä, joihin ei ole saatu vastauksia vuosikymmeniin. Lapedon lapsi ei ole vain todistus menneisyydestä, vaan myös muistutus siitä, että evolutiivinen historiamme on paljon enemmän yhteydessä toisiinsa kuin olimme kuvitelleet.
Lisätietoja: Mikä on yhdisteisiin spesifinen radiokarbondatointi?
Yhdisteisiin spesifinen radiokarbondatointi (CSRA) on edistynyt tekniikka, joka mahdollistaa arkeologisten näytteiden tarkan datoinnin. Toisin kuin perinteiset menetelmät, jotka analysoivat kollageenia irtotavarana, CSRA kohdistuu tiettyihin aminohappoihin, kuten hydroksiproliniin, joita esiintyy lähes yksinomaan luissa. Tämä lähestymistapa vähentää saastumisriskejä ja tarjoaa luotettavampia tuloksia, jopa huonosti säilyneille näytteille.Tämä menetelmä perustuu orgaanisten yhdisteiden, kuten luukollageenin aminohappojen, eristämiseen ja puhdistamiseen. Eristämällä nämä molekyylit tutkijat voivat mitata niiden hiili-14-pitoisuutta, radioaktiivista isotooppia, jonka hajoaminen mahdollistaa näytteiden iän määrittämisen. Hydroksiprolini on esimerkiksi ihanteellinen merkki, koska se on harvinaista luonnossa kollageenin ulkopuolella, mikä takaa, että mittaukset eivät vääristy ulkoisten saastuttajien vuoksi.
CSRA:ta on jo käytetty menestyksekkäästi muilla esihistoriallisilla kohteilla, kuten Vindijan luolassa Kroatiassa, missä se on auttanut selventämään neandertalilaisten jäänteiden ikää. Tämä tekniikka avaa uusia näkökulmia arkeologialle, mahdollistaen näytteiden tarkan datoinnin ja parantaen ymmärrystämme esihistoriallisista aikajanoista. Se on siten olennainen työkalu ihmislajien välisen vuorovaikutuksen tutkimiseen ja evolutiivisen historiamme rekonstruoimiseen.