Tieteilijät ovat pitkään olettaneet, että universumi laajenee tasaisesti ilman pyörimistä. Kuitenkin kaksi päämenetelmää tämän laajenemisen mittaamiseksi antavat hieman erilaisia tuloksia. Toinen käyttää kaukaisten supernovien valoa, kun taas toinen analysoi kosmista taustasäteilyä, joka on Big Bangin jäänne.
István Szapudin tiimi on lisännyt äärimmäisen pienen pyörimisen heidän universumin matemaattisiin malleihinsa. Tämä muutos, vaikka se onkin mitätön, on mahdollistanut ristiriitaisten mittausten sovittamisen yhteen ilman, että tunnetut fysiikan lait rikkoutuvat. Heidän mallinsa ehdottaa niin hidasta pyörimistä, että se jää nykyisillä instrumenteilla havaitsemattomaksi.
Tämä innovatiivinen lähestymistapa ei kyseenalaista kosmologian perusteita. Sen sijaan se tarjoaa elegantin ratkaisun 'Hubble-jännitysongelmaan', keskusteluun, joka on jakautunut astrofysikoiden keskuudessa vuosia. Universumin pyöriminen, vaikka se olisi kuinka pientä, vaikuttaisi siihen, miten avaruus laajenee.
Seuraavat vaiheet koostuvat tarkempien simulaatioiden kehittämisestä ja tämän pyörimisen havaintojälkien etsimisestä. Tutkijat toivovat, että tarkemmat tiedot, erityisesti James Webbin avaruusteleskoopilta, voivat tuoda vastauksia.
Tämä teoria, joka on julkaistu Royal Astronomical Societyn Monthly Notices -lehdessä, perustuu tiukkoihin laskelmiin. Se osoittaa, kuinka yksinkertainen ajatus voi ratkaista monimutkaisen ongelman ilman eksoottista fysiikkaa. Tieteellinen yhteisö vastaanottaa nämä tulokset sekoituksella skeptisyyttä ja innostusta.
Jos tämä kosminen pyöriminen vahvistetaan, se saattaa vaatia joidenkin osien tarkistamista ymmärryksestämme universumista. Kuitenkin tällä hetkellä se pysyy yhtenä hypoteesina muiden joukossa Hubble-jännityksen selittämiseksi.
Mikä on Hubble-jännitys?
Hubble-jännitys viittaa kahtena päämenetelmänä mittausten eroavaisuuteen universumin laajenemisen nopeudesta. Ensimmäinen menetelmä perustuu supernovien havaintoihin, tähtien räjähdyksiin, joiden kirkkaus mahdollistaa etäisyyksien laskemisen. Toinen analysoi kosmista taustasäteilyä, universumin vanhinta valoa.
Nämä kaksi lähestymistapaa antavat hieman erilaisia arvoja Hubble-vakiolle, joka kuvaa universumin laajenemisen nopeutta. Tämä eroavaisuus aiheuttaa merkittävän ongelman kosmologeille, koska se saattaa viitata perustavanlaatuiseen väärinkäsitykseen universumia hallitsevista fysiikan laeista.
Useita teorioita on ehdotettu tämän arvoituksen ratkaisemiseksi, mukaan lukien uuden fysiikan olemassaolo tai systemaattiset virheet mittauksissa. Universaalin pyörimisen hypoteesi lisätään nyt tähän luetteloon, tarjoten mahdollisen ratkaisun ilman eksoottisten käsitteiden käyttöä.
Hubble-jännityksen ratkaiseminen on ratkaisevan tärkeää kosmologisen mallimme tarkentamiseksi. Se mahdollistaisi paremman ymmärryksen universumin menneisyydestä ja tulevaisuudesta sekä pimeän energian luonteesta, joka on vastuussa sen kiihtyvästä laajenemisesta.
Kuinka universumin pyörimistä mitataan?
Niin hidasta pyörimistä kuin Szapudin ja hänen tiiminsä ehdottama on, sen havaitseminen on merkittävä tekninen haaste. Nykyiset menetelmät perustuvat kosmisen taustasäteilyn anisotropioiden ja galaksien jakautumisen tarkkaan havaintoon.
Universaalinen pyöriminen jättäisi erityisiä kuvioita näihin tietoihin, kuten vääristymiä kosmisen taustasäteilyn polarisaatiossa. Nämä merkit olisivat äärimmäisen heikkoja, ja ne vaatisivat ennennäkemättömän herkkiä instrumentteja.
Tulevat avaruusmissiot ja maapohjaiset teleskoopit, kuten Square Kilometer Array, voisivat tarjota tarvittavat tiedot. Nämä välineet mahdollistavat universumin kartoittamisen ennennäkemättömällä tarkkuudella, tarjoten ehkä todisteita tästä pyörimisestä.
Tällaisen pyörimisen vahvistaminen avaisi uuden luvun kosmologiassa. Se tarkoittaisi, että universumi ei ole niin isotrooppinen kuin aiemmin luultiin, ja sillä olisi syvällisiä seurauksia ymmärrykseemme sen alkuperästä ja kehityksestä.